Tallinna-Vilna-Brest-Minsk-Vitebsk-Novgorod-Viipuri

Päivä1 | Helsinki - Tarto | 258km
Laiva on täynnä Harrikoita. En ole itseasiassa nähnyt koskaan missään maassa niin montaa moottoripyörää satamassa kuin tänään Länsisatamassa. Tallinkin Ms Superstarin autokansi on kirjaimellisesti täynnä moottoripyöriä. Eivät ne kuitenkaan kaikki meidän ryhmäämme ole. Liettuan Klaipedassa on HD -kokoontuminen, joka tuntuu tyhjentävän Suomen tiet Amerikan veekakkosista.

Mikke coolina autokannella. Mikke ja Mailis sulautuivat joukkoon. Meillä muilla ihan väärät pyörät tähän laivaan.

Tallinnan päässä Ms Superstarin autokannella riittää öljynkatkua kuin Delhin paikallisliikenteen bussiasemalla ruuhka-aikaan pitkäpartojen polkiessa vanhoja veekakkosiaan lämpiämään ennen kuin laivan portit aukeavat. Ja onhan niitä hyvä varuilta lämmittää. Ulkolämpötilakin on ainoastaan +25... :]

Markku on juuri lukenut kartan Talllinnan ulkopuolella ja reitti hanskassa.

Kun hengitysmahdollisuus koittaa suuntaamme itään. Muutama kymmentä kilometriä kohti Narvaa, josta Peisjärvelle ja sen rantaa myötäillen Tartoon. Itse Tarto on upea yliopistokaupunki ja vanha ruutikellari jonka bongaamme päivällispaikaksemme on ykköstä sisustuksen puolesta... eväät vähän so so mutta ok. Takaisin hotellilla ja törmäämme 18 poliisiin. Suomalaisia poliiseja ja moottoripyörälomalla... ja Route66'sta kiinnostuneita. Saa näkee.

Tarton ruutikellarissa tuoppien koko on kohdallaan. Täällä pieni tuoppi on 0,5 litraa ja iso litran. Lissu otti myös miesten tuopin. Alakuvassa Mikke iloitsee elämän pienistä tai suurista nautinnoista.

Elämän tarkoitusta tällä matkalla toteuttamassa; Marjatta Kapari. Mailis Holm, Liisa Järvinen, Kalevi Järvinen, Pasi Puhakka, Markku Harsia, Aslak Söderman, Mikael Renlund, Heikki Karu, Olli Parviainen ja matkanjohtajana bloggeri Peter Ruotsalo. 

On se vino... Tarton kuuluisin rakennus siis. Perustukset pettäneet. Pasi ja Olli ovat vinossa jostakin muusta syystä.


---


Päivä2 | Tarto - Vilna | 562km 

Opaskyllti Otepäässä. Marjatta tuumaa mihin suuntaan lähtisi ja päätyi jatkamaan takapenkilläni... :]

Aamu näyttää eiliseltä, eli hellettä ja aurinkoa. Päivän ensimmäinen kohde on Viron 'lappi' Otepää. Vaikka Otepää etelässä onkin, se on Viron vuoristoa ja maan talviurheilukeskus. Emme kuitenkaan jää odottamaan talvea vaikka urheilullisia olemmekin vaan jatkamme Latviaan jossa toteamme varsin nopeasti, että mitään suoraa asvalttireittiä ei mene rajalta Vilnaan. Päinvastoin kuin Virossa, Latviassa kaikki pienemmät tiet tuntuvat olevan hiekkaa. Muutaman niistä ajammekin ennen kuin hakeudumme suosiolla asvaltin reunaan, jo siitäkin syystä että kaikki ryhmämme custom kuskit eivät ole paikka paikoin pehmeistä hiekkateistä ainakaan varauksettoman innoissaan. Mailis ottaa myös pikkulipat. Siihen tosin suurin syy oli eteen juossut, vailla itsesuojeluvaistoa ollut räksyttävä koira. Kaatumisesta ei Mailikselle psyykkistä mustelmaa suurempaa jos sitäkään.

Yllä edessä Aslak ja soratiesuihkari Intruder 800. Aslakin takana Olli Banditillaan. Kale ja Lissu alla... ja Kalen mukaan TuplaÄxxä hyvä hiekkatiepyörä... ainakin tuplaäxxä tuli perässäni välillä lujempaa kuin laki sallii. 

Vilna on kohdalla heti ilta kahdeksan jälkeen yksitoista tuntia lähtöä myöhemmin. Paria minuuttia myöhemmin Mikaelin veret seisahtuvat. Mikael toteaa, että passi on kadonnut. Soitto Tarton hotelliin. Ei ole.  Eikä ole Mikaelin tavaroissa. Mikaelin pengottua ne läpi Aslak penkoo ja minä vielä päälle päätteeksi. Se on sitten Miakelin osalta siinä ja kotimatka huomenna edessä. Belaruksen rajalle on turha lähteä kokeilemaan onneaan ilman passia. Päivällinen hotellissa ja kylälle Marjatan, Ollin ja Pasin kanssa. Itse olen ensikertalainen Vilnassa ja yllätyn positiivisesti. Vanha kaupunki on suuri ja upea. 

 Kaksi kuvaa öisestä Vilnasta.

---


Päivä3 | Vilna - Brest | 372km

Liettuan viimeisillä asemilla ennen Belarusta ei juuri bensaa, koska tuo puolta halvempaa Belaruksen puolella.

Tänään pääsemme kokemaan sitä mikä on Euroopassa jo ainutlaatuista. Rajan ylityksen, josta ei byrokratiaa ja leimaa puutu. On pyöreätä, kanttista, neliötä ja kolmiota. Ylitin edellisen kerran Valko-Venäjän rajan 2006 saman kokoisella porukalla. Silloin ylitys kesti 3h, nyt kestää 3h ja 10 min. Olisi kestänyt tunnin kaksi pidempäänkin jos paikallinen poliisiauto ei olisi poiminut meitä jonosta ja ohjannut poliisisaattueessa jonon kärkeen puomille. Toivottavasti Belarus ei lähivuosina liity EU'n, siinä menetetään paljon rajanostalgiaa ja Belarus paljon työpaikkoja. Vastaavia rajoja täytyy hakea Keski-Amerikasta saakka, tai sitten mennä omalla pyörällä Egyptiin. 

 Yläkuva rajalta. Tässä oli vasta puoli tuntia kulunnut ja vajaa kolem edessä. Opasteet muuttuvat rajan jälkeen venäjän kielisiksi. Venäjä on Belaruksen pääkieli.

Valko-Venäjän tiet ovat yllättävän ykköstä. Siinä missä Latvian kakkos- ja kolmostiet ovat hiekkaa ja sepeliä. Belaruksessa kaikki vastaavat ovat hyväpintaista asvalttia. Median kirjoitukset konkurssin partaalla kieppuvasta maasta eivät ainakaan näytä todellisilta.
Minulla on Valko-Venäjän karttapohja Garminissa mutta siitä puuttuu kaikki pienemmät tiet. Vedän kompassilla ja Puolan rajan tuntumassa oleva Brest löytyy kohtuullisessa ajassa vaikka välillä pientä luovimisliikettä onkin ilmassa. Päivällinen menee terveelliseksi. Tilaan pääruuaksi saslikkia mutta pöytään tullessaan se paljastuu sieni-vartaaksi. Alkuruoka oli perunalättyjä sienillä. Molemmat tyypillisiä Valko-Venäjän eväitä. 

 Yllä Valko-Venäläisen Lukoilin (meillä TB) baari. Juomatarjonta on erinomainen. Mitään syötävää ei ole snäkssejä lukuunottamatta. Alla Pasi ja Pasin uusi kaveri päivän viimeiseltä stopilta.

---


Päivä4 | Brest - Minsk | 347km

Brestin War Memory Parkissa, mikä Valo-Venäjän suurin toisen maailmansodan muistomerkki. Yllä Pasi tankkimiehenä. Alla vasemmalta; Kale, Lissu, Hessu, Aslak, Mailis, Olli, Markku, Marjatta, Pasi.

Hotellilta suuntaamme Belaruksen suurimmalle toisen maailman sodan muistomerkille. Ja kyllä. War Memory Park on vaikuttava. Itse ajopäivän vietämme niin sanotulla moottoriteillä jolla jokainen alkaa poistamaan karstaa koneestaan ikään kuin itsestään. Olli singahtaa takaani horisonttiin ensimmäisenä. Kalevi lähtee perään ja hetken päästä jokainen etenee sen mitä oma kone kulkee. Kaksi päällä 800GS bemarini kulkee juuri ja juuri 190km/h mittarinopeutta. Belarus on poliisien puolesta mukava maa ajaa. Normaalit varoitussingnaalit toimivat hyvin elleivät erinomaisesti tiellä liikkuvien kesken ja ainoastaan todella huono-onninen voi Belaruksessa saada ylinopeussakot.

 Yllä kaikkialla maailmassa paras GPS-laite. Paikallinen taksi, jonka perässä hotellille. Alla Minskin hotellimme Planeta... ja kuten usein tällä maailman kulmalla. Ulkokuori paljon sisäpuolta ankeampi.

Valko-Venäläinen moottoritie on sekin mielenkiintoinen. Kaistoja on kyllä kaksi molempiin suuntiin ja niiden välissä jotakin, mutta moottoritielläkin useita taajamamerkkejä jotka tarkoittavat 60km/h. Lisäksi moottoritein yli menee monessa kohtaa suojatie!
Minskissä olemme hyvässä ajassa ja Minsk hämmästyttää loistollaan. Jos joku tekisi tänne kanavat, niin Minsk kilpailisi tasaväkisesti Euroopan upeimman keskustan paikasta Pietarin kanssa. Pietarista Minsk poikkeaa myös siinä, että turisteja ei käytännössä juuri ole. Jos itse olisin Belaruksen diktaattori avaisin rajat turistien tulla. Ja pääseehän tänne nytkin, mutta hankala ja kallis viisumikäytäntö saa useimpien tulijoiden psyykkeen polvilleen. Suomesta viisumin saa tosin vaivatta jos on valmis maksamaan siitä halvimmillaan 170€. Tallinnasta kertaviisumin saa hintaan 60€. Hakuajat ma-ke ja pe 09-12. Noutoajat to 10-12. Postittaa ei voi, vaan hakemukset vietävä ja haettava henkilökohtaisesti ja maksun voi suorittaa ainoastaan pankkiin Virossa. Belaruksen Tallinnan lähetystö ei käsittele rahaa. 

Hessu koittaa vangita ikuisen tulen? Ei vielä onnistunut mutta ehkä jo seuraavalla kerralla?

---


Päivä5 | Minsk - Vitebsk | 251km

Minskissä ei ole puutetta silmänruuasta ainakaan heteropojille... :]


Rento aamupäivä Minskissä. Itse vedän lenkkitossut jalkaan ja lähden aamulenkille sunnuntaiaamun rauhalliseen tunnelmaan. Mummot myyvät kirkkojen edustoilla kukkia kirkkoväelle. Ryhmämme tytöt menevät shopping ja pojat rentoilevat muuten vain. Koneet käyvät puolelta päivin ja löydämme kaupungista ulos ensi yrittämällä. Garmininiin tekstit pitäisi naputtaa kyrillisillä, joten tyydyn yleisnäkymään ja kompassiin.
Minsk tekee kieltämättä vaikutuksen ja jos rehellisiä ollaan niin en tiedä kumpi kolahtaa enemmän. Upea kaupunki vai Minskin upeat naiset pitkillä säärillä korkeissa koroissaan... no ollaan umpirehellisiä. Kyllä ne viimeksi mainitut enemmän kolahtavat... :]

Minskistä ulos nokat kohti Vitebskiä. Eturivissä Mailis ja Aslak. Alla besa-aseman luukulla. Missään asemalla Valko-Venäjällä bensaa ei tipu ennen kuin ruplat ovat tiskissä. Hinta joka paikassa sama. 95 maksaa 4500 ruplaa (0,58€) litra ja 92 maksaa 4200. 

Katoavaa kansanperinnettä Minsk - Vitebsk tien varressa. Kotikaljaa janoon tankista.


Tänään matkamme lyhin ajopäivä ja kohteena Itä-Belaruksen Vitebsk, joka maan toiseksi suurin kaupunki. Vitebskin keskustaa halkoo ainoastaan neljä kaistaa molempiin suuntiin kun Minskiä halkoi 6-8 kaistaa per suunta. Valko-Venäjällä on osattu varautua polttomoottoriautoilun suosion kasvuun. Vitebskin keskustaa hallitsee sitäkin suuri toisen maailmansodan muistomerkki. Toisessa maailmansodassa Belarus oli ainoastaan häviäjä. Maan yli vyöryttiin niin lännestä kuin idästä ja uhrit lasketaan miljoonissa.

Tämä Vitebskin sotamuitomerkin päärakennus.

---


Päivä6 | Vitebsk - Novgorod | 544km

Venäjällä... se oli vähän epäselvää mutta tämän kaupan täti vahvisti että ollaan. Se ihme nyt nähty, että Venäjälle pääsee ilman rajatarkastuksia... kunhan tulee Valko-Venäjältä. Alla Hessu tauolla. Kirjan pitää olla hyvä jos konepyöräkuljettaja kaivaa sen esiin tauolla?

Tänään totean 120 ensimmäisen ajokilometrin jälkeen, että ihmeiden aika ei ole ohi. Katson hotellilla kartasta, että rajalle on 100km. Tuon kilometrimäärän jälkeen löytyykin pieni rekkajono. Koittaessani pysähtyä yhden kopin viereen koppalakkivirkailija huitoo meitä jatkamaan. Olen uskossa että rekkoja pienemmille kulkuneuvoille tarkoitettu tarkastuspiste löytyy edestä. Parin kymmenen kilometrin jälkeen pysähdyn kaupan pihaan. Kaupan täti vahvistaa helmitaulukassakoneensa takaa, että da da Russia. Eli rajanylitys Belaruksesta Venäjälle on käytännössä yhtä haastavaa kuin Ruotsin rajan ylittäminen Tornion ja Haaparannan välillä! Olimme varautuneet henkisesti 3-6 tunnin rajasulkeisiin.

 Sinne se Marjatta painaa, kirkkoon vaikka Marjatan omien sanojen mukaan kirkot ja museot on nähty... ;) ... alla Olli korjaa Markun vasenta peiliä. Oikean peilin lasi putosi jo Latvian heikkateille.

Pisimmän ajopäivämme edetessä kukaan ei jää kaipaamaan menetettyjä rajasulkeisia. Päivälle tulee kaikkinensa mittaa 10 tuntia kuitenkin. Novgorod, vaikka onkin Venäjän sydänmaata ja suhteellisen hyvässä pidossa tuntuu Valko-Venäjän jälkeen nuhjuiselta ja kuolleelta, jota tunnetta harmaa tihkusade täydentää. Päivällinen hotellilla ja Marjatan, Aslakin ja Pasin kanssa kyläkierrokselle. Käymme Kremlin porteilla ja Irish pubissa ja päätämme, että emme muuta Novgorodiin. Jonkin kokoinen hämmästys on se, kuinka paljon paremmassa kuosissa Valko-Venäjä on ainakin ulkoisesti verrattuna Venäjään. 

Päivällisellä Novgorodissa pääsimme aitoon seuramatkameininkiin bussilastillisen suomalaisia osuttua samaan ravintolaan.


---


Päivä7 | Novgorod - Viipuri | 399km

Yllä suihkulähde Novgorodin Kremlin edessä. Alla Viipurin linna Viipurissa.

Aamu on harmaa kuten ilta, mutta ei tuo tunnelmaa haittaa joka ollut hyvä ellei erinomainen koko matkan. Mikaelin menetys Vilnassa luonnollisesti harmittaa ja Mikaeliä itseään varmasti enemmän. Pietariin ajamme päätietä ja Pietarin kierrämme sen suurta kehätietä. Sen sijaan, että menisimme seisomaan Pietarin ruuhkiin valitsemme päivän kulttuuriannokseksi Terijoki–Viipuri välisen rantatien. Se on jokaisella ajamatta ja iltapäivän auringon työntyessä esiin se muuttuu monilla mutkillaan matkan hauskimmaksi yksittäiseksi osuudeksi joka osittain Suomi-tasoista tietä! Usein näkee Suomen mediassa Suomen teitä haukuttavan, mutta ne haukkuvat leuat eivät ole tainneet käydä Ruotsia eksoottisemmassa ulkomaassa ajamassa. Jopa autoilun uranuurtaja maassa USA'ssa tiet ovat usein yhtä surkeassa jamassa kuin Venäjällä.

Kale sovittamassa Hessun Rockettia. Tuleeko Kalesta isona Rocket-mies? Alla olevat lukot eivät ole moottoripyörän lukkoja vaan rakkauslukkoja Viipurin linnan viereiseltä sillalta. Hääpäivänä nuoret parit käyvät laitamassa lukoon siltaan ja heittävät avaimen mereen.

Aslak täyttää muistikorttinsa Terijoen kuvilla kotoa saatujen ohjeiden mukaan. Viipuri on kohdalla iltapäivä viideltä. Dhurza hotellimme saunaan ja pyöreään torniin syömään. Jo ovella tarjoilla ilmoittaa, että saatavissa ainoastaan Borch-keittoa ja sikaa paistetuilla perunoilla. Sitä sitten. Tavaan matkaraamattu Lonely Planettia pyöreässä tornissa. Sen mukaan Viipurissa ei ole mitään syystä yöpyä. Lonely Planetin mukaan Viipuri ankeahko rajakaupunki jossa suomalaiset käyvät juomassa halpaa viinaa ja hakemassa muita rajapalveluita... :) 


---


Päivä8 | Viipuri – Hamina | 97km

Viipurin vanhaa kaupunkia yllä ja alla.

Oma aamu alkaa lenkillä kuuluisaan Mon Repos puistoon. Mitään romanttista nostalgiaa ei nykyään hoitamattomasta puistosta löydy jos nostalgiaksi ei lasketa paria paikallista ryyppyporukkaa. Koneet käyvät kello 1100 ja rajalla olemme ennen kahtatoista. Kohtuullisen pitkä jono seisoo rajalla. Päätän kokeilla onneamme, ohitamme koko jonon ja ajamme puomille ensimmäisiksi. Hämmästykseni on ainakin kohtuullisen suuri kun kukaan jonon keulassakaan olleista autoilijoista ei sano meille poikkinaista sanaa myöhemmin passijonossa... :] … syytä ainakin olisi ollut. Valko-Venäjän tullikaavakkeemme ja Valko-Venäjän sisääntuloleimat aiheuttavat tehokasta hidastumista rajaprosesseissa.
Rajalta Haminan torille pullakahville ja homma on siinä. Kilometrejä kertyi omaan mittariini 2830. Kalusto meillä oli hyvinkin sekalaista. Pasilla ja minulla F800GS't, Mailiksella ja Mikaelilla keskikokoiset HD't, Heikillä miestenpyörä Rocket III'n, Ollilla Suzuki Bandit 1200, Kalevillä Hondan TuplaÄxxä, Markulla bemarin erikoinen R1200C... mutta kaikkein kovin kuski oli kuitenkin Aslak joka ajoi paikkapaikoin hyvinkin epätasaisen reitin läpi 800 kuutioisella Intruderilla. Aslakin hymy ei hyytynyt niissäkään kohdissa joissa jeesusteippiä kului enemmän kuin toisinaan jotta pyörä pysyisi koossa.
Kiitos Lissu, Mailis, Marjatta, Aslak, Hessu, Kale, Markku, Mikke, Pasi, Olli... hienosta ja hyvähenkisestä lähialuematkasta. Tästä on hyvä mennä kohti juhannusta.

Pullakahvit juotu Haminan torilla. Matka on päättynyt.